Pelicans, kausi 2021- 2022 on paketissa

Lahtelaisen jääkiekkojoukkueen Pelicansin kausi 2021- 2022 on nyt paketissa. Joukkueen päävalmentajan Tommi Niemelän mukaan kausi oli urheilullisessa mielessä pettymys, 10 sija sarjataulukossa ei ollut se mitä kyseiseltä kaudelta lähdettiin hakemaan.  Vaikka joukkueen rivit nuorentuivat ja valmentaja uskoi joukkueen potentiaaliin, ja joukkue itse uskoi että pystyy kasvamaan yhdessä loistavaksi, niin kuitenkin joukkueen ailahtelevaisuus osoittautui sen akilleenkantapääksi. 

Valmentajan mukaan ailahtelevaisuus on nuorelle joukkueelle yleinen asia, ja toisaalta hyvin vaihtelevaa tulosta joukkue olikin osannut odottaa. Ailahtelevaisuus näkyi siis pelien sisällä kuin myös kauden jaksoissa, ja se oli turhan isoa eikä näin ollen Pelicansin suoriutuminen missään vaiheessa saanut tasaista otetta, mitä tietenkin koko joukkue olisi halunnut ja ennen kaikkea odotti.  Nyt onkin aika keskittyä kesän ajaksi FC Lahden otteluihin tai viettää aikaa Lahdessa muilla tavoilla. 

Kauden jaksot 

Kausi siis koostui 10 pelin jaksoista. Tommi Niemelä kertoo että parhaimmillaan Pelicans onnistui pelaamaan kuitenkin peliä jolla olisi voitu taistella runkosarjan voitosta tai edes kärkisijoitus paikoista. 

Valmentaja nostaa jaksot 1-10, 21- 30 ja 41-60 joissa siis pelattiin yhteensä 40 peliä merkittävimmiksi sillä niiden piste sijoituksilla olisi voitu helposti olla runkosarjan top 3 listalla. Niemelä kuvaa jaksoja 11- 20 sekä 31- 40, joka oli kaikista heikoin surullisiksi jaksoiksi joiden pisteet olivat vain 1,0 ja 0.6. Nämä viimeisimmät luonnollisesti romahduttivat joukkueen sijoitusta runkosarjassa, ja ne olivatkin joukkueen kannalta suurimmat ja merkittävimmät haasteiden vaiheet. 

Joukkue tietenkin on pohtinut näitä haasteellisia ja vaikeita vaiheita, ja useampi syy näihin toki löytyy. Heikoimmalle peli jaksolle 31- 40 sattui vuodenvaihde ja joulutauko. Näiden lisäksi sattui ikävä tapahtuma, joka vei koko joukkueen koronakaranteeniin, ja näin ollen tuli 18 vuorokauden jakso, jossa ei edes yhdessä treenattu. Nämä tekijät ja pakolliset tauot siis selkeästi verottivat tekemistä ja prosessia mitä yhdessä joukkueena olisi haluttu viedä eteenpäin.  Korona epidemia oli läsnä joukkueessa lähes koko kauden ajan, vaikka sitä ei aina julkisuuteen tuotu. 

Tästä haasteellisesta jaksosta Pelicans onnistui toipumaan ja valmentajan mukaan pelasi erittäin hyvää lätkää. Seuraavien 20 pelin perusteella Pelicans oli  sarjan 4 sijalla kuntopuntarin mukaan. Tämä ei kuitenkaan riittänyt että joukkue olisi päässyt runkosarjassa 6 parhaan joukkoon, ja näin ollen taistelemaan välierissä. 

Kauden vahvuudet ja heikkoudet 

Pelillisesti selkeitä vahvuuksia valmentajan mukaan olivat tällä kaudella alivoimapelaaminen, joka tasoltaan nousi selkeästi edelliseen kauteen verrattuna. Parhaillaan Pelicans pelasi voitokasta ja tuloksellista jääkiekkoa eli ne pelit, joissa joukkue oli maalin edellä lopussa niin yhtä peliä lukuunottamatta ottelu kuitenkin voitettiin, joka oli sitkeän joukkueen merkki. Valmentaja myös korostaa että niin puolustus, puolustusalueen peli kuin maalivahtipeli oli erinomaista koko kauden ajan ja se antoikin joukkueelle mahdollisuuden kamppailla voitosta jokaisessa ottelussa. 

Selkeästi kehitettäviä kohtia jotka eivät siis tasaisesti onnistuneet olivat Niemelän mukaan maalinteko tehokkuus ja ylivoimapelaaminen. Kokonaisuudessaan joukkueen olisi pitänyt pystyä pelaamaan tehokkaammin ylivoimaa. Seuraavaa kautta varten siis pitää pystyä nostamaan tasoa ylivoimalla pelaamiseen sekä hyökkäyspeliin. 

Joukkueen kiitokset

Vaikka Pelicansin matka päättyi kesken eikä mitaleista päästy taistelemaan,suunnitellaan ja valmistellaan seuraavaa kautta jo täysillä voimin. Pelicans lupaa että tulevat takaisin vahvempina ja valmiimpina menestymään! Vuolaita kiitoksia siis riittää Pelicans yhteisölle ja kaikille niille jotka tavalla tai toisella osoittivat tukensa joukkueelle menneen kauden aikana. 

Pelicansin omilla sivuilla tullaan julkaisemaan kevään/ kesän aikana tulevan kauden pelaaja sopimuksista sekä ajatuksia  tulevaisuuden näkymistä, joita varmasti pian on tulossa. 

Lopuksi voidaan sanoa: Isku Areena hiljenee, mutta vain hetkeksi!