Lahti Pelicans vs Kouvolan Kookoo 4.12

Lahden Pelicans pääsi kokeilemaan uudelleen onnistumista Kookoota vastaan 4.12.2021. Edellinen peli Kookoota vastaan tapahtui Kookoon kotikentällä Kouvollassa edellisenä päivänä. Tuolloin kotijoukkue, eli Kookoo voitti lopulta ottelun 2 – 1 voittomaalikilpailussa. Näin ollen ei suuria odotuksia ollut lauantain ottelua kohtaan, joten oli suuri yllätys kun Pelicans voitti Kookoon kotikentällään 4 – 2.

Pelin alku oli Lahden Pelicansilla hyvin mitäänsanomaton. Vaikutti siltä, että joukkue ei ollut aivan saavuttanut ottelun alussa pelivirettä ja monet katsojat varmasti odottivat tahmean alun jatkuvan läpi koko ottelun. Monet pelkäsivät varmasti, että edellisenä päivänä samalle joukkueelle koettu häviö saattaisi vaikuttaa Pelicansien pelivireeseen negatiivisesti ja kenties lannistaisi pelaajia liikaa.

Ensimmäinen erä ei vielä vakuuttanut

Vaikka avauserä alkoi todella tahmeasti eikä peli oikein kulkenut, niin erän puoliväliä kohti mentäessä pelivire alkoi kasvamaan ja oli selvää, että peliä ei ollut täysin menetetty. Peli alkoi saada paremman rytmin ja pelaajien panostaminen peliin alkoi olla paremmin selvillä mitä pidemmälle ottelu eteni. Lopulta noin puolivälissä ensimmäistä erää Ilkka Kangasniemi teki ottelun avausmaalin. Kangasniemelle osuma oli 11:s ja syöttäjä olivat Lukas Jasekil sekä Toni Utunen. 

Näin ensimmäisessä erässä onnistui ensimmäinen maali ja peliin alkoi tulla erilainen tunnelma. Pelaajien vire parani entisestään ja erä kulki loppua kohden vähemmän tahmeasti ja masentavasti. Kaikin puolin ottelussa oli ensimmäisen erän lopussa täysin erilainen tunnelma, kuin erän alkaessa oli ollut. Toisinaan jo yhden maalin saaminen voi nostaa pelivirettä hyvin paljon. 

Toinen erä oli vauhdikas 

Kun toinen erä alkoi, oli pelin rytmi täysin erilainen kuin ensimmäisen erän alkaessa. Kookoolla oli huomattavasti enemmän taistelutahtoa ja Pelicans oli selvästi päättänyt voittaa ottelun. Näin ollen peli ei ollut enää ollenkaan tahmeaa ja oli hyvin selvää, että pelaajat pelasivat niin hyvin kuin vain kykenivät. Taistelutahto alkoi olla pelaajilla hyvin suuri.  

Toisen erän puolivälissä Kookoo sai laukaistua tasoitusmaalin, jonka seurauksena peli oli lukemissa 1 – 1. Emil Larmin torjui kiekon, jonka Radek Koblizek sai laukaistua tyhjään maaliin. Kuitenkin vielä kun peliaikaa oli mennyt jo 37:47 niin Teemu Eronen nosti Pelicansit jälleen voitolle. Erosen laukaiseman maalin syöttäjänä oli Miika Roinee. Pian alkoi toinen erätauko, jolle myös suunnattiin Lahden Pelicansien johtaessa. Näin alkoi jännitys nousta, että kumpi joukkueista lopulta ottelun voittaa. 

Viimeinen erä sinetöi Pelicansin voiton 

Kolmannessa erässä oli hyvin havaittavissa pelaajien vire. Pelaajat olivat molemmilla puolin erittäin  tiiviisti pelissä mukana ja oli havaittavissa, että Pelicans oli päättänyt johtoasemansa pitää, mutta samalla Kookoo oli päättänyt olla luovuttamatta vielä ottelun suhteen. Taistelutahtoa löytyi molemmilta osapuolilta hyvin paljon. 

Heti erän alussa Pelicans teki maalin. Lukas Jasek ja Jiri Smejkal pitivät huolen siitä, että Pelicans sai tililleen vielä yhden maalin. Näin ottelu oli edennyt jo 3 – 1 tilanteeseen. Kuitenkin pian tämän jälkeen Kookoon Aleksi Ainali kavensi maalien summat tilanteeseen 3 – 2. Vaikka Kookoo onnistui kirimään maaleissa loppua kohden, niin viimeisen maalin Pelicansin Eronen onnistui laukaisemaan Kookoon tyhjään maaliin. 

Näin voidaan huomata, että talviurheilustaan tuttu Lahti ei lannistu niin helposti. Pelin henki oli vahva ja Isku Areenalla peli sujui kuin tanssi vaikka edellisen päivän ottelu ei mennytkään yhtä hyvin. Tämän ottelun seurauksena Lahden Pelicans pääsi nousemaan sarjataulukossa toiseksi ja jatkaa näin ollen pelejä seuraavana keskiviikkona Jyväskylässä.